Filippiinit OSA 2

Saavuimme iltahämärällä Alona Beachille, joka näytti googlen kuvahaussa uskomattomalta paratiisilta mutta paikan päällä huomasimme aika nopeasti, ettei paikka ollut edes kovin iso. Ranta oli ehkä kilometrin pitkä ja rannan varrella oli ravintoloita, pieniä baaritiskejä ja kojuja. Ensimmäinen ajatus oli, että onkohan kahdeksan päivää täällä hieman liikaa? 

Menimme heti ensimmäisenä testaamaan rantaravintolaa, jossa pöydät oli katettu rantahiekalle aivan meren lähettyville. Pimeä tuli jo viiden jälkeen ja oli niin pimeä, ettei taivaan ja meren rajaa pystynyt edes erottamaan.

Heti ensimmäisenä iltana tuli huomattua, ettei rauhassa saa todellakaan syödä. Lapset juoksivat pöydästä toiseen ja lauloivat kuorossa joululauluja ja pyysivät rahaa. Lapsia tuli jatkuvalla syötöllä välillä laumoissa ja välillä joku tuli laulamaan yksin. Toisaalta voihan olla, että heidän vanhempansa olivat pakottaneet heidät siihen sillä Filippiineillä palkkataso on todella todella huono.

Joka ilta kahdeksalta rannassa oli tulishow, joka oli ilmainen mutta show aikana mies kulki kokoajan yleisössä keräämässä rahaa. Yllätykseksi meidät haettiin yleisöstä osallistumaan esitykseen! Kokoajan pelotti, että ihan kohta kuivat hiukseni syttyy tuleen!

Tulishown aikana alkoi jo hieman tuntua oudolta ja sieltä lähdettyämme huomasin, etten voinut enää edes kävellä sillä pyörrytti niin paljon. Istuimme alas ja yhtäkkiä silmissä alkoi sumentua ja tuli niin outo olo. Sanni lähti suoraan sanottuna taluttamaan mua aiemman ravintolan vessaan ja matkalla silmissä sumeni aivan täysin enkä nähnyt mitään ja lisäksi korvat meni aivan tukkoon, ihan kuin koko pää olisi ollut jonkun kuplan sisällä. Vessaan päästyämme jalat petti suoraan alta ja oksensin kaiken ulos. Tärisin ja olin aivan litimärkä. Sanni googletti samalla kun oksensin menemään ja päädyimme siihen, että olin saanut ruokamyrkytyksen. Tajusin myöhemmin, että joimme juomia, joissa oli ollut jääpaloja ja jotka olivat ehtineet sulaa juomiin täysin. Syy saattoi tosiaan olla myös ruoassa, jonka söin. Söin kalaa ja tosiaan missään ravintoloissa ei ole jääkaappeja tai pakastimia ja kalat näin ollen ovat koko päivän pöydällä jääpalojen päällä.

Jouduimme lähtemään takaisin hotellillemme ja oli aika hauska kävelymatka sillä jouduin vähän väliä ottamaan pientä kiertotietä ja oksentamaan puskaan. Sen iltainen hotellimme oli aika kaukana, joten otimme lopulta mopotaksin. Hotellille päästyämme oli edelleen huono olo mutta muuten "kohtaus" oli ohi. Oli kyllä niin ällöttävää. Nyt kannattaa lopettaa lukeminen kesken, jos ei halua tietää ällöttäviä yksityiskohtia....................... tosiaan, oksensin niin lujaa, että oksennusta tuli myös nenästä asti, jolloin haistoin sen ja oksensin vain lisää ja sillä hetkellä oikeasti tuntui, että ihan juuri kuolen sinne vessaan. Yäääääääääk.

Aurinkoa tuli otettua jokaisena päivänä, tarkoituksena saada epätoivosesti rusketusta Hong Kongin kalpeuttamalle iholle! Lämmintä oli joka päivä yli 30 astetta mutta välillä tuli satunnaisia sadekuuroja, jotka kuitenkin kestivät vain hetken. Vietnamista viisastuneena aloitin varovasti ja käytin huolellisesti aurinkorasvaa. Loppureissusta tuli sitten siirryttyä kokonaan baby oiliin eli öljyyn!

Yllä rentoutumassa auringonottopäivän jälkeen pedikyyrissä! Alla taas hieman kuvaa hotellimme ympäristöstä, jossa siis vietimme kaksi yötä. Hotels.comin mukaan hotelli olisi 0 metriä rannasta eli siis rannassa ja hintaa oli vain 10€/yö/yhteensä meiltä molemmilta! Varasimme hotellin ja pian huomasimme, että se sijaitsikin todella kaukana. Noh, ainakaan hinta ei ollut päätä huimaava.

Hotellin pihamaa oli täynnä lampaita, kanoja ja koiria. Huone oli ihan siisti ja kooltaan aika Hong Kong-style eli sänky ja puoli metriä tilaa sängyn toisella puolella. Yleisesti hotelleissa ei ole ilmastointia, ellet halua maksaa extraa. Näin ollen meilläkin oli vain kattotuuletin, joka puhalsi aika inhottavasti ja lujaa öisin. Lisäksi suihkuista ei tule muuta kuin kylmää vettä! Ainoastaan hienoimmissa hotelleissa on lämpimät suihkut. Ei kuitenkaan hirveästi haitannut sillä ulkona oli niin lämmin! Ja kuten kuvista taas näkee, talot oli tehty tuosta ihme puubambumateriaalista.

Tiistaina meidän piti lähteä takaisin Tagbilaraniin hakemaan pankkikorttiani. Ajattelimme, että olisi parempi idea vuokrata oma mopo, kuin mennä mopotaksin kyydissä. Vuokrasimme vain yhden mopon ja tottakai myyjä antoi meillä violetin vanhan rämän! Yritimme matkan varrelta bongata rantaa, jonne mennä mutta emme löytäneet yhtäkään vaikka netin mukaan niitä piti olla monia! Ilmeisesti niille ei mene ollenkaan kunnon teitä tai sitten emme nähneet niitä. Löysimme yhden kyltin: "Bikini Beach" ja päätimme lähteä katsomaan. Ei paljon rantaa näkynyt. Pelkästään vettä eikä yhtään puhdasta hiekkaa tai tilaa, missä ottaa aurinkoa. Päätimme ajaa vain suoraan Tagbilaranin keskustaan ja mennä katsomaan, jos siellä olisi joitakin kivoja kauppoja. 

Alla "Bikini Beach" :D

Sain lopulta korttini takaisin muutamien paperien täyttämisen jälkeen, jonka kunniaksi menimme kahville viereiseen Dunkin' Donutsiin juhlistamaan korttini paluuta. (jota ei todellakaan olisi pitänyt tehdä....)

Halpoja kenkiä joka paikassa! 

Kokeilin shoppailureissumme päätteeksi nostaa rahaa automaatista ja kuinka kävikään, kortti imaisi itsensä jälleen automaatin sisään. Onneksi viereinen pankki oli vielä auki noin viisi minuuttia, joten pääsimme sisälle selittämään tilannetta. Pankissa sanottiin, etteivät he voi antaa korttiani takaisin kuin vasta seuraavana päivänä. Huijasimme lopulta, että olemme lähdössä sinä päivänä Filippiineiltä ja tarvitsen oikeasti korttini takaisin. Lopulta he suostuivat avaamaan koneen ja sain korttini (jälleen) takaisin. 

Ostin lentokentältä itselleni liittymän viikoksi, jolla pääsisin nettiin. Liittymällä ei kuitenkaan voinut soittaa mihinkään. Lopulta sain aika monimutkaisesti yhteyden Nordean asiakaspalveluun: soitin äidille whatsappilla, joka oli kaiuttimella ja puhuin asiakaspalveluun isäni puhelimen kautta, joka oli myös kaiuttimella! :D Kuulin juuri ja juuri naisen linjan toisessa päässä. Korttiani ei oltu suljettu vaan sen pitäisi toimia normaalisti. Kuulemma kuitenkin ulkomailla pankit voivat sulkea kortin SIRUN, jos näyttää siltä, että kortti olisi varastettu! Olin ilmeisesti liian monta kertaa yrittänyt nostaa rahaa ja automaatti näin luuli, että korttini on varastettu. Minulle tilattiin sitten uusi kortti mutta olisi todellakin turhaa lähettää sitä enää Hong Kongiin sillä siinä vaiheessa oli enää pari viikkoa aikaa, ennen kuin palaisin kotiin.

Luulisi, että Mastercard toimii lähes missä vain automaatissa? Olin niin vihainen sillä joka automaatissa luki, että niissä toimii Visa Electron, jonka olin tietysti jättänyt Hong Kongiin sillä luulin, ettei se toimi oikeastaan missään ulkomailla niin kuin yleensä. Saimme onneksi Sannin Visalla nostettua jälleen jonkin verran rahaa ja lähdimme ajamaan takaisin Alona Beachille. 

Illalla syömässä ollessamme kuulimme yhtäkkiä suomenkielistä puhetta ja bongasimme muita suomalaisia! Juha, Mari, Miko ja Mika! Siinä sitten juttelimme kauan aikaa ja he tilasivat juomista pöytään (kysymättä) lähes jatkuvasti ja ilta venähti aika pitkäksi ja lopulta istuimme heidän kanssaan melkein aamuun asti! Oli kyllä mukavaa pitkästä aikaa olla suomalaisessa seurassa ilman, että piti jatkuvasti vääntää jotain englanniksi!

Kävimme seuraavana päivänä hakemassa unohtuneet aurinkolasini heidän hotellista. He olivat varanneet koko Alona Beachin parhaimman hotellin eli Henann Resortin joka oli niin hieno, etten ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa! Viiden tähden hotelli, jossa pelkästään uima-altaita oli noin 30 koko alueella. Aluella oli jopa omia Villoja eli taloja, jollaisen pystyi varaamaan täysin itselleen ja niissä oli omat uima-altaat sivupihalla. Vannon, että menen vielä joku päivä takaisin ja varaan kyseisen hotellin!!!! Alla näkymiä hotellin pihalta.

Vesikuuro yllätti jälleen ja jouduimme istuskelemaan tienvarrella olleen autotallin katoksen alla aika kauan. Reput selässä kävelimme kaukana olleelta hotelliltamme uuteen hotelliin, jonka varasimme aivan rannan tuntumasta ja tämä kyseinen hotelli todellakin oli kunnon hotelli! Saimme hotels.comista hyvän tarjouksen ja otimme kahdeksi yöksi SVIITIN! Hotellilla oli myös oma uima-allas ja aamupala! Oli kyllä luksusta, kun miettii aiempia hotelleitamme, jotka varasimme oikeastaan hinnan perusteella sillä olihan koko reissu aika budjettimatkailua! Onneksi saimme varattua hotellit netin kautta, jolloin ei tarvinnut tuhlata suuria summia vähäisiä rahojamme, joita olimme saaneet nostettua.

Matkalla uuteen hotelliin litimärkänä pyyhe olalla!

Home SVIITTI home!

Tapasimme päivällä rannalla ollessamme yksin matkaavan saksalaismiehen, jonka kanssa lupasimme mennä illalla syömään ja hengailemaan. Yhtäkkiä päiväunet nukuttuamme Sanni rupesi vuorostansa oksentamaan. Tällä kertaa kyseessä oli luultavasti auringonpistos. Olimme sopineet näkevämme tämän tyypin eli Patrickin kahdeksalta ja ilman hänen numeroaan jouduin lähtemään sitten yksin syömään tämän kanssa. Hän oli juuri eronnut tyttöystävästään pari viikkoa sitten eikä hän halunnut heittää hukkaan jo valmiiksi maksettua matkaa ja näin ollen hän oli nyt Filippiineillä yksin. Hän oli niin iloinen, että tapasi meidät sillä koko Alona Beachilla ei hirveästi näkynyt muita yksinmatkaavia turisteja tai turisteja ylipäätään, ellei lasketa eläkeläispariskuntia tai vastaavia.

Seuraavana aamuna kaikki oli taas hyvin ja otimme koko päivän aurinkoa hotellimme altaalla. Alla myös kuvia hotellialueelta, joka oli "aika" jouluinen! Kuvista ei ehkä huomaa, mutta kaikissa puissakin roikkui joulutähtiä ja joka nurkalla oli jättimäisiä joulupukkikoristepatsaita!

Yhtenä aamuna päätimme lähetä Island Hoppingille eli saarihyppelylle, jota jokaikinen mies koko ranta-alueella yritti myydä meille. Saksalainen ystävämme Patrick lähti myös mukaan ja maksoimme 650 pesoa eli noin 13 euroa per naama. Matkaan sisältyi venekyyti saarelle, jossa snorkkeloimme ja katselimme kaloja ja kilpikonnia. Mies souti meidät kauas merelle ja jätti meidät keskenään snorkkeloimaan. Oma snorkkelini oli hieman rikki, jolloin snorkkeliosasta kaikki vesi tuli suuhuni aina suuren aallon tultua päälle. Suolavettä meni jatkuvasti suuhun ja pieni paniikki iski huomatessani venemiehen lähteneen ja jättäneen meidät keskelle merta. Näin ehkä yhden kilpikonnan ja uin lopulta lähemmäs paikkaa, jossa muut olivat snorkkeloimassa kaloja. Kalat olivat todella uskomattomia ja erilaisia! Osa oli täysin neonvärisiä kuten kirkkaan turkooseja ja osa esimerkiksi raidallisia. Näimme jopa kirkkaan punaisia ja sinisiä meritähtiä! Vaikka näkymät oli hienoja, snorkkelointi oli todella ahdistavaa ja päädyin lopulta istumaan veneeseen muiden uidessa takaisin rantaan. Korvat oli todella kipeät sukeltelun jälkeen ja tajusin, ettei koko snorkkelointi ehkä ollut kovin hyvä idea. 

Kuulin jälkeenpäin, että vedessä on myös paljon myrkyllisiä käärmeitä, jotka uivat pystytasossa ja joiden pistoon kuolee melkein välittömästi. Niitä esiintyy kuitenkin yleensä vain pimeällä. Onneksi en kuullut tätä ollessani vedessä! Lisäksi alueella on paljon haita mutta ne eivät kuulemma hyökkää ihmisten kimppuun koska vesi on niin makeaa vai suolaista, en nyt muista? Kuulostaa epäilyttävältä... 

Snorkkelointisaarelta suuntasimme kohti Virgin Islandia, jossa pyörähdimme vain nopeasti ottaaksemme kuvia. Saarella oli paljon uskonnollisia patsaita ja tekstejä sekä paljon kieltokylttejä!

Alla kuvassa suurin osa retkelle osallistuneesta porukasta punashortsinen saksalaismies mukaan lukien.. En ole koskaan tavannut yhtä ärsyttävää ja ällöttävää ihmistä. Tästä lisää myöhemmin.

NO KISSING!

Veteen oli jopa laitettu venepatsas ihmishahmoineen ja itse Jeesus. "Enjoy HIS beach".

Saarihyppelyn jälkeen menimme syömään läheiseen ravintolaan Sannin, Patrickin sekä yhden ranskalaisen miehen kanssa. Hämmentävintä oli se, että ravintola oli nimeltään ISIS Thai Restaurant ja tarjoilijoilla oli I<3ISIS paidat päällä. Ravintolan takana oli vielä neljän tähden Isis Bungalows hotelli, josta emme ihan uskaltaneet/viittineet ottaa huonetta.

Sovimme näkevämme samalla porukalla vielä illalla sillä torstaisin Alona Beachilla on ladies night. Naisille drinkit maksoivat vain 25 pesoa eli 50 senttiä. Illan mittaan baarissa yksi paikallinen mies ei meinannut millään jättää minua rauhaan ja jopa baarissa työskentelevä nainen tuli sanomaan, että mies on todella vaarallinen ja meidän kannattaisi päästä hänestä mahdollisimman nopeasti eroon. Vaihdoimme sitten eri baariin ja tämä mies seurasi meitä myös sinne! Ei auttanut lopulta, kuin lähteä vain hotelliin sillä tuli hieman pelottava fiilis ylipäätään olla ulkona enää. 

Ihmettelin aluksi, miksi baarit olivat täynnä ällöttäviä ja vanhoja miehiä? Aika nopeasti selvisi, että he lomailevat filippiineillä vain naisten vuoksi. En ollut huomannut aluksi mutta heti kun rupesin oikein tarkemmin katsomaan, joka suunnasta tuli vanhoja miehiä puolet lyhyemmän ja kukkakepin kokoisen filippiiniläisnaisen kanssa käsi kädessä. Ärsyttävä punashortsinen saksalainen, josta aiemmin puhuin oli myös filippiineillä tämän samaisen asian vuoksi. Hän oli oikein googlettanut, että mistä Alona Beachillä saa naisia. Aina kun törmäsimme häneen, hän innoissaan kertoi Patrickille IHAN kaiken (ei tosiaan vaivautunut puhumaan meille sanaakaan englantia missään vaiheessa) ja tämän jälkeen Patrick sitten selosti meille kaiken. Kuulemma 25 eurolla saa itselleen filippiiniläisnaisen (tytön) 24 tunniksi. Oli niin säälittävää katsoa, kuinka noin parikymppiset tytöt sitten roikkuivat näiden vanhojen miesten kanssa.. Alona Beachilla oli myös todella paljon lady boyta eli miesnaisia!

Yksi ilta rannalla istuessamme kysyin yhdeltä pikkupojalta joka leikki laatikon kanssa, että missä tämän perhe on? Hän vastasi että kotona. Kysyin miksei hän ole siellä ja tämä vastasi, ettei sinne mahdu mutta kuulemma hänen mielestään on mukavaa asua rannalla. Aika surullista. Lisäksi rannalla pyöri todella paljon koiria, jotka tulivat kokoajan kerjäämään ruokaa ja siinä rannalla istuessamme ne söivät varastamaansa ruokaa ja kaivoivat itselleen hiekkaan kuoppia yöksi.

Kuvat on aika satunnaisessa järjestyksessä sillä hankalaa muistaa, mitä minäkin iltana tapahtui. Kävimme joka päivä pari kertaa syömässä rannassa. Koko Alona Beach oli aika kallis verrattuna Filippiinien halpaan hintatasoon. Ruoka maksoi juomineen yleensä joku 5-7€. Ruokaa sai yleensä odottaa todella kauan sillä kuten aiemmin sanoin, jääkaappeja ei ole ja kaikki valmistetaan suoraan tilauksesta.

Kalmaria voikastikkeessa ja paistettua riisiä

Rannan läpi oli mahdotonta kävellä törmäämättä näihin turkoosipukuisin hierojiin, jotka tuputtivat kaikenmaailman hoitoja. Reissun aikana tuli sitten otettua kaksi hierontaa, manikyyri, pedikyyri ja jalkahoito!

Alla ihana punashortsinen saksalais"ystävämme", joka tuli väkisin rannalle meidän kanssa. Hän kysyi tietenkin vain saksaksi lupaa, joten ei siinä paljon sanottavaa ollut :D Jätimme lopulta Sannin kanssa saksalaiset keskenään juttelemaan filippiiniläisnaisista ja lähdimme uimaan ja ottamaan aurinkoa makaamalla vesirajassa hiekalla.

Taustalla Henann Resort

Viimeisenä päivänä lähdimme aamu kuudelta veneellä kohti Oslobia, jonne oli kahden tunnin matka. Veneessä meidän annettiin mennä veneen katolle ottamaan aurinkoa! Oli kyllä taas niin sellainen asia, mitä ei todellakaan olisi Suomessa saanut tehdä! Makoilimme tosiaan pelkän tason päällä ja pidimme tangosta kiinni, ettemme olisi tuulen ja aaltojen mukana liukuneet veneestä alas! 

Maksoimme 8,5 euroa venekyydistä ja 20 euroa per naama, jotta pääsimme uimaan VALASHAIDEN kanssa!! Alla kuvassa näkyy veneet, joilla siis menimme merelle ja snorkkelit päällä uiskentelimme vedessä ja katselimme näitä haita. Mies veneessään keskellä heitteli haille ruokaa, jolloin nämä uiskenteli edestakaisin kahdeksikkoa alueella. Maksoimme 10 euroa extraa, jolloin saimme kuvaajan ottamaan meistä kuvia veden alla. 

Valashai oli niin pelottava ensinnäkin sen takia, että se oli HAI. Kooltaan valashait ovat maailman suurimpia kaloja (voivat kasvaa jopa 12 metrisiksi) ja hait tuolla olivat ehkä noin seitsemän metriä pitkiä. Jättimäinen suu ammollaan se vain liukui eteenpäin ja söi kaloja. Sanni kertoi, että jossain joku turisti oli vahingossa joutunut valashain suuhun, jolloin hai oli vain sylkenyt sen pois! Meidän piti olla vähintään neljän metrin päässä haista kokoajan mutta eihän sitä haita nähnyt samalla, kun yritti katsoa kameraan päin. Näin ollen sain kerran pyrstöniskun mahaan, mikä ei onneksi ottanut kipeää mutta säikähdin kahta kauheammin! Oli kyllä hienoin kokemus ikinä ja palkintona tästäkin huvista korvat eivät oikein tykänneet ja kipu oli jo aika kovaa..

Sukeltelusession jälkeen Patrick lähti takaisin Alona Beachille ja me söimme vielä minikalmarit samaisessa paikassa ja lähdimme sitten katsomaan lähellä olevaa vesiputousta.

Pientä rusketusta havaittavissa?

Happyyy!

Tapasimme vesiputouksella eteläafrikkalaisen miehen, joka asuu myös Hong Kongissa. Otimme sitten yhdessä bussin Cebuun eli saaren eteläpäästä pohjoispäähän, jossa lentokenttä on. Bussimatka oli neljä tuntia ja bussi oli aivan täynnä. Istuimme ensin omilla paikoilla, jolloin viereeni bussin perällä tuli kolme miestä ja ihan yllättäen yksi heistä vain kääntyi päin ja oikein huutamalla kysyi: "your nationality?!" Sen jälkeen vaivihkaa yksi miehistä "muka" nukkui ja tuli kokoajan lähemmäksi lopulta niin, ettei jalatkaan enää mahtuneet vinottain. Oli lopulta pakko änkeä istuimelta pois ja mennä istumaan Sannin viereen. 

Rahatilanne oli aika heikko ja jouduimme laskemaan jokaikisen pennin. Tajusimme, että lentokentällä pitäisi maksaa vielä erikseen lentokenttävero, joka oli 750 pesoa eli 15 euroa. Laskimme, että rahat ehkä juuri ja juuri riittäisivät eikä olisi näin ollen järkevää nostaa rahaa, sillä jokaisesta nostosta rahamäärästä riippumatta lähti aina 10 euroa. Saimme onneksi lentokenttähotellissamme syödä aamupalan jo illalla, joka näin ollen oli meidän juhlava Suomen itsenäisyyspäiväillallinen! :D

Ostimme viimeisillä rahoillamme kaupasta aamuksi eväitä ja seuraavana aamuna neljältä jouduimme kävellä moottoritien reunaa 1,5kilometriä pimeässä lentokentälle, koska meillä ei ollut edes yhtä euroa enää jäljellä, jolla maksaa taksia. Oli kyllä aikamoista! 

Ongelmista huolimatta selvisimme reissusta ja saimme vihdoin ja viimein rusketusta pintaan! Vietnamiin verrattuna Filippiinit oli paljon köyhempi maa, kuin mitä aluksi edes kuvittelin. Ehkä mieleenpainuvin asia koko matkalla oli keskustelu yhden hotellimme turvamiehen kanssa. Huoneessa ei ollut nettiä, joten jouduin istumaan hotellin aulassa ja näin samalla päädyin juttelemaan vartijan kanssa. Hän ei kuulemma yhtään pitänyt työstään ja oli niin onnellinen, että sai jutella kanssani, koska hänellä on joka yö niin yksinäistä vain istuskella yksinään. Hän tekee töitä jokaisena päivänä viikossa eli seitsemän päivää viikossa ja 12 tuntia kerrallaan. Lisäksi työ on pelkästään yötyötä ja palkkaa hän sai päivässä vähemmän, kuin mitä suomessa olisi edes minimipalkka yhdeltä tunnilta.

Hän kyseli innoissaan paljon kaikkea Suomesta ja kertoi, kuinka haluaisi joskus muuttaa johonkin toiseen maahan, jossa pystyisi tienaamaan edes jonkin verran rahaa säästöön. Eniten hän ihmetteli sitä, että Suomessa ihmiset eivät asu työpaikoillaan sillä Filippiineillä kaikki esim. juuri hotellityöntekijät asuvat kyseisessä hotellissa. Eivät tosin välttämättä huoneissa, kuten kyseisessä hotellissa jossa olimme yötä. Siellä osa ihmisistä nukkui aulatilan nurkassa, joka oli vain vuorattu huoneen näköiseksi. 

ELI: 12 tuntia päivässä 7 päivänä viikossa yötöitä ja palkka 120 €/kuukaudessa.

Siinä vähän mietittävää meille valittaville suomalaisille!