Sairastu ja opi kiinankieli puolessatoista päivässä

Nyt vähän kuvia ja juttuja kaikesta sekalaisesta mitä tässä viimeaikoina on nyt tapahtunut. Osa on ennen tokion reissua ja osa jälkeen. Hankala muistaa enää tapahtumien järjestystä, koska en ole aina ehtinyt tänne kaikkea laittaa!

Business, Media and Society kurssilla meidät arvottiin ryhmiin ja minä, TP ja Sophie niminen tyttö teimme raportin sekä esityksen aiheesta Corporate Social Responsibility ja jouduimme kyseisestä aiheesta pitämään koko luokalle esityksen. Opettaja laittoi läsnäololistan kiertämään jo heti tunnin alussa ja koska kaikilla ei ollut sillä kertaa esitysvuoroa, kaikki lähtivät pois heti kun olivat nimensä saaneet listaan. Lisäksi oma esityksemme oli yksi viimeisistä joten katsojia oli lopulta enää kaksitoista mukaan lukien opettajat vaikka luokassa oli tunnin alussa melkein 70 ihmistä. Oli aika inhottavaa siinä mielessä, että olimme valmistelleet esitystämme huolella ja koska aiheenamme oli Heinekenin vastuullisen alkoholinkulutuksen myötäinen kampanja, olimme keksineet esitykseen oikein kilpailun, jossa voittaja sai itselleen kyseisen firman oluen. Oli siis aika nihkeää pitää esitystä näin pienelle määrälle ihmisiä, joista kaikki olivat lopulta vain kiinalaisia. Onneksi esitys meni hyvin ja opettaja oli tyytyväinen!

Yliopistolla on ollut nyt viimeaikoina valmistujaisseremonioita paljon ja kokoajan käytävillä tulee vastaan henkilöitä kaavut ja hatut päällä. Hassua on se, että kaikilla on kädessä jonkinlainen pehmolelu tai vähintään muovinen kukkapuska jollakin oudolla elementillä kuten sushilla. Olen monesti miettinyt, miksi kiinalaiset aina näyttävät tuttua kahden sormen sormimerkkiä mutta syy tälle kaikelle löytyi nyt: kiinalaisten mielestä on tyhmää olla kuvassa ilman, että käsillä tekee jotain tai ellei käsissä ole jotain. Se tuntuu heistä kuulemma todella ahdistavalta ja tyhmältä. Tämän vuoksi siis kaikki nämä käsimerkit ja lelut!

Yliopiston viereisessä ostoskeskuksessa Festival Walkissa on erilainen mäkkäri, jossa kosketusnäytöltä saa itse valita ja koota haluamansa hampurilaisen. Kävimme testaamassa paikan Sannin, TP:n sekä TP:n tyttöystävän Nooran kanssa, joka tuli myös kyläilemään Hong Kongiin! Ei olisi hampparista uskonut, että kyseessä oli mäkkäri!

Tulee ihan nälkä, kun tätä katsoo! namii

Apple Dormissa asuu Jake niminen poika (mies?) joka paljastuikin aika vanhaksi vaikka luulimme tämän olevan ehkä 18-vuotias. Hän ei puhu kovin hyvää englantia mutta hän hengailee meidän kanssa tosi useasti ja pitää meitä ikään kuin omana perheenä! Ennen Tokion matkaa hän oli tuonut jokaisen oven eteen alla näkyvät suklaatikkurasiat! Ihanaa, miten erilaisia ihmiset ovat jos nyt vaikka verrataan suomalaisiin lähes tuntemattomiin ihmisiin! Ostimme hänelle Tokiosta tuliaisiksi tästä hyvästä sushi-sukat ja picachu nuudeleita!

Joulu saapui Hong Kongiin ja varmaan reilu kuukausi sitten. Varsinkin nyt kaikki tiet ja ostoskeskukset ovat täynnä joulukamaa ja joulumusiikkia!

Käytiin Sannin kanssa myös yksi päivä testaaassa Hong Kong Science Museo! Ei ollut kovin ihmeellinen ja ehkä enimmäkseen lapsille suunnattu. Onneksi täällä kaikki museot ovat  kuitenkin keskiviikkoisin ilmaisia eli ei tarvinnut maksaa mitään.

Saimme vihdoin opiskelija Octopuskorttimme! Saimme siis opintojen alussa väliaikaiset kortit, joilla pääsee metrolla kulkemaan puoleen hintaan. Yliopistolle piti toimittaa oma passikuva tietojen kanssa, jonka jälkeen saimme omat Octopuskortit omalla kuvalla 3 KUUKAUDEN odottamisen jälkeen.

Tästä hyviä joululahjaideota!

Kävin aiemmin jo heti Tokiosta tultuani yliopistolla lääkärissä. Kerroin yleisesti vain poskieni olevan kipeät, flunssaa, kurkkukipua ja kuumetta ja lääkäri määräsi saman tien antibiootit ja listan eri lääkkeitä. Hassua, että poskiontelotulehdus-antibiootti kiinassa on viiden päivän kuuri ja kolme tablettia päivässä kun taas Suomessa se on aina reilun viikon kuuri kaksi tablettia päivässä. Kunnon intensiivikuuri ilmeisesti! 

Keuhkot katsottiin nopaeasti kahden paidan läpi ja korvat hän suostui katsomaan vasta sen jälkeen, kun lähestulkoon vaadin sitä. Lääkärillä oli maski naamalla ja hänen englantiaan oli muutenkin vaikea ymmärtää. Lopulta hän piirsi minulle paperilla mikä vika korvassani oli ja samalla yritin puhelimellani googlettaa. No kuten aiemmin totesin, tärykalvoni oli siis puhjennut. Olen lähes koko reissun valittanut kipeitä korviani niin epäilen, että ehkä kokoajan on ollut päällä korvatulehdus ja nyt sen seurauksena tärykalvo puhkesi? Hassua myös se, että lääkärillä oli puhelimella auki wikipedia, josta hän yritti selittää minulle jotain tästä kaikesta mitä en tietenkään ymmärtänyt.

Lääkäri määräsi antibiootit ja kasan muita lääkkeitä, joista kolme oli jopa kolmiolääkkeitä. Hän käski palaamaan kolmen päivän päästä uudestaan tarkistuttamaan korvan, jotta selviäisi onko minun mahdollista lähteä viikon päästä sinne Filippiineille.

Kolmen päivän jälkeen totesin, että ehkä parempi mennä oikealle lääkärille sillä olinhan maksanut kuitenkin matkavakuutuksesta niin paljon. Lähdin metrolla kohti Causeway Bayta ja lopulta lääkäripaikan löytäessäni ihmettelin hieman, sillä ovessa luki "Breast surgery". Kuten arvelin, paikka oli väärä (ei ihan kuulunut matkavakuutukseen silikoonit :DD) ja koko lääkäripaikka oli muuttanut uuteen osoitteeseen. Lopulta löysin paikan: World Trade Centre nimisestä ostoskeskuksesta 24 kerroksesta. Käynti sujui hyvin passia ja matkavakuutuskorttia näyttämällä eikä tarvinnut maksaa mitään. Lääräri sanoi, ettei viitsi määrätä minulle uutta antibioottia vaan uskoi, että tämä on parantumaan päin. Jännää sinänsä, että olo oli edelleen niin surkea, poskia ja päätä särki ja tuntui, kuin koko pää olisi ollut jonkun pallon sisällä.

No eniveis, sain taas kasan lisää lääkkeitä ja lääkärin mukaan korva oli parantumaan päin ja hänen mielestään saisin lentää Filippiineille, kunhan oloni on vain hyvä! JEEE!

Lääkkeet a la Hong Kong style. Tuosta kasasta neljä on kolmiolääkettä. Punainen yskänlääke on lähestulkoon täyttä kodeiinia, joka on siis ooppiumiaine jota käytetää myös huumausaineena. No ei ihmekään, että joka ilta olo on ollut pikkuisen sekava ja hikinen ja olen nukahtanut kuin seinään. En tiedä miettivätkö lääkärit ollenkaan sitä, että onko näitä ihan turvallista vetää kaikkia kerralla naamaan? Yritin vähän googlettaa lääkkeiden sisältöä mutta lopulta söin antibiootit ja otin vain niitä lääkkeitä, mitä ajattelin tarvitsevani. 

Täällä yleisesti on halvempaa vain määrätä lääkkeitä ihmisten epäilyksien mukaan, kuin tehdä kunnon testejä selvittääkseen, mikä oikeasti on vialla.

Torstaina pidimme kattoterassillamme juhlat, joihin kutsuimme aluksi noin 20 ihmistä eli ihmisiä Apple Dormilta. Lopulta jokainen heistä oli kutsunut kavereitaan ja he myös omia kavereitaan ja lopulta katolla oli yli 70 ihmistä! En ole koskaan ennen nähnyt niin paljon porukkaa meidän katolla. Illalla oli jälleen ISN:n eli International Student Networkin järjestämät technobileet, joihin kaikki lähtivät. Itse lähdin nukkumaan, sillä lääkkeiden kanssa ei saanut juoda tippaakaan alkoholia eikä ollut edes voimia lähdeä muiden mukaan. Oli hieman ärsyttävää sillä porukka ramppasi meidän kerroksessa jatkuvasti vessassa samalla metelöiden. Joku kiinalainen oli sitten taas vaihteeksi soittanut poliisit paikalle..

Eilen kävimme Scandinavian Chrismas Bazaar-nimisessä tapahtumassa eli tanskalaisen jonkin järjestön järjestämillä joulumarkkinoilla! Sisäänpääsy oli 50HKD eli n. 6euroa. Hintaan sisältyi "rahan arvoinen yllätyspussi" jossa lopulta olikin vain mainoksia ja yksi arvontakuponki. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa pohjoismaalaisia ihmisiä! Tosin ei tullut yhtäkään suomalaista vastaan. Kiertelimme markkinoita minä, Sanni, TP sekä Heidi ja Viivi, joihin olimme tutustuneet jo yliopiston alkaessa. Markkinoilta oli mahdollista ostaa joulukoristeita, pohjoismaalaisia (ei suomalaisia) tuotteita, kuten perinteisiä leipiä, leivonnaisia, karkkeja ja leluja. Sain pitkästä aikaa KAHVIA ja KORVAPUUSTIN. 

Tuli myös kalastettua itselle hieman ruotsalaisia karkkeja! Paljon on puhelimeen sadellut kuvia kotisuomesta ja ENSILUMESTA. Tässä vähän kuvia täältä Hong Kongin katukuvasta. Ei paljon lunta näy, pikemminkin miehiä tekemässä sähkötöitä a la Hong Kong style, porakoneita ja käytettyjä kaukosäätimiä myytävänä Sham Shui Po:n eli meidän kaduilla

Yllä myös kuva Logistics and Materials Management luennoltamme. Tällä hetkellä stressitaso on aika korkealla sillä viimeisiä luentoja viedään ja eri projektien deadlinet puskevat päälle ja lopputentit lähestyvät. Kyseisen kurssin olen nyt suorittanut lopputenttiä vaille. On ollut kaikenmaailman kotiläksyjä ja projekteja. Onneksi olemme voineet tehdä niitä yhdessä, eikä ole tarvinnut selviytyä oikeastaan mistään yksin. Olen niin onnellinen kun kuulin, että molemmilla näillä tuotantotalouden kursseilla (eli tuo logistiikka sekä Quality Improvement Methodologies) saa olla kokeessa mukana kaksi "cheat sheettiä" eli siis paperia, johon saa kirjoittaa muistiinpanoja!!! Toisaalta taas jännittää se, että täällä kursseilla on sellainen käytäntö, että joku aina reputtaa kurssin. Kurssin keskiarvo lasketaan ja jotenkin suhteutettuna parhaaseen oppilaaseen aina tietty määrä ei läpäise kurssia.. auts.

Business, Media and Society kurssin olen saanut nyt suoritettua, sillä kurssista oli vain kaksi pikkutestiä, raportti ja esitys, jotka siis olemme jo tehneet. 

Mandariinikiinasta meillä on nyt tulevana tiistaina lopputentti sekä suullinen koe. Kurssi on mennyt mielestäni aivan äärimmäisyyksiin ja mahdottomaksi. Meidän oletetaan oikeasti osaavan kaikki, niin sanat englanniksi, kiinan merkit sekä kiinan pinuyin eli kuinka se lausutaan. Ottaen huomioon vielä kirjaimien yllä näkyvät ääntämismerkit. Jos unohdat tai laitat ääntämismerkin väärinpäin, tulee heti miinuspisteitä tai et saa jopa pisteitä ollenkaan. En osaa vieläkään sanoa mitään peruslauseita, kuten "olen 21-vuotias" tai "olen suomalainen" sillä opettelemme lauseita, kuten "millainen oli eilinen Pekingin ooppera!?" Lisäksi meillä on loppukokeessa suullinen osuus, jossa joudumme kolmen hengen ryhmissä keskustelemaan 6-9 minuuttia keskenään. Tällä hetkellä olo on aika turhautunut ja ei voi muuta sanoa kuin että nyt on käynnissä operaatio: OPI MANDARIINIKIINA PUOLESSATOISTA PÄIVÄSSÄ.

Alla kiinnostuneille kuvia oppimateriaalista, jotka tulevat tiistain kokeeseen. Meidän pitää siis opetella joka ikinen asia noista monisteista ulkoa. Kappaleita 5 ja 6 painotetaan eniten mutta tosiaan on olemassa vielä monisteet 1,2,3 ja 4. Tsemppitoivotuksia otetaan vastaan!

Ja tosiaan: TASAN kuukauden päästä olen jo kotona!! Ajattelin ostaa joulukalenterin, jonka voisi aloittaa jo ensi viikolla ja lopettaa siihen päivään, kun lähden täältä!

Ensi lauantaina lähdemme Sannin kanssa yhdeksäksi päiväksi Filippiineille eli nyt ei luultavasti ehdi hetkeen taas kirjoitella. Tulevana perjantaina luennot loppuvat täysin eli meillä ei ole koulua enää ollenkaan lukuunottamatta kokeita 9.12 ja 19.12. Ajattelimme, että mielummin luemme tentteihin rannalla auringon alla, kuin jo tutuksi tulleessa Hong Kongissa. Lisää kuvia ja juttuja jälleen, kun on taas kasautunut kamalasti kuvamateriaalia! Adios!

Kapselielämää Tokiossa OSA 2

Päivä 2: Sanni ja Enrique lähtivät aamu kahdelta taksilla kohti tonnikalamarkkinoita ja me muut päätimme lähteä aamu viideltä katsomaan sumopainia! Menimme metrolla toiselle puolelle kaupunkia ja matka kesti tunnin. Ulkona oli niin kylmä, että oli pakko pitää lapasiakin kädessä. Lopulta löysimme sumopaikan ja paikan oviaukko oli täynnä vartijamiehiä/poliiseja, jotka käsielein näyttivät että menkää pois ennen kuin edes ehdimme kysyä mitään! Leo ja Nenad tulivat myös paikalle ja pettyneinä lähdimme lähimpään kahvilaan aamupalalle samalla päästäksemme nettiin puhelimella. Meidän oli tarkoitus tavata Sanni ja Enrique sumopaikassa ja he olivat ilmeisesti odottaneet meitä vastapäisessä mäkkärissä, jossa ei myöskään ollut nettiä. Emme siis löytäneet toisiamme (vaikka olimme olleet ihan muutamien kymmenten metrien päässä toisistamme) ja näin jouduimme kiertämään koko päivän nähtävyyksiä eri porukoissa. 

Nähtiinpähän ainakin sumoareena ulkoapäin! Voin kertoa, ettei hirveän ilonen fiilis ollut aamu viideltä 7 asteisessa Tokiossa huppari päällä.

Lähdimme pettyneinä etsimään kalamarkkinoita, jossa siis aamulla oli ollut se tonnikalahuutokauppa. Huutokauppa alkaa aamu viideltä mutta paikalla pitää olla jo ennen kolmea, jos haluaa mahtua sisään sillä sisälle otetaan vain tietty määrä ihmisiä. Sanni ja Enrique olivat joutuneet pari tuntia makoilemaan lattialla ahtaassa tilassa ja kylmässä odottaen markkinoiden alkua. Huutokaupassa ihmiset olivat tikuilla maistaneet jättitonnikalojen raakaa lihaa ja lopuksi niistä oli käyty huutokauppaa. Tonnikalahuutokauppa on netin mukaan yksi "must-see" kokemus Tokiossa mutta Sannin mukaan ei todellakaan ollut kaiken sen valvomisen ja odottamisen arvoista.

Kuivattuja kaloja maistiaisiksi. Lisäksi jättikokoisia rypäleitä

                    Aito tonnikalan pää! En osannut kuvitella, että se olisi oikeasti noin iso.

Nenad ja Greka maistelemassa tuoretta tonnikalaa. Kaikki kalat näyttivät jotenkin niin hauskoilta eikä olisi uskonut, että ne ovat aitoja vaan pikemminkin jotain leluja.

Kalamarkkinoilta lähdimme kävelemään kohti jotain puutarha/temppeli/linna aluetta. Olin niin väsynyt ja tuntui, kuin olisi ollut joku zombie vaeltamassa pitkin katuja. Istuimme hetken levähdystilassa ja oikeasti NUKAHDIN pöytään istualteen.

Itse alue oli tietenkin suljettuna juuri perjantaisin eli emme päässeet kuin ihailemaan paikkaa ulkopuolelta. Turhautti niin paljon se, että koko päivän olimme kävelleet niin paljon turhaan emmekä nähneet edes sumoja tai Tokion suurinta linnapuutarha paikkaa. 

Pysähdyimme läheiseen puistoon levähtämään sillä kaikki olivat niin väsyneitä ja poikki kävelystä.

Tokio Stationin metroasema ei näyttänyt yhtään japanilaiselta vaan enemmänkin joltain eurooppalaiselta rakennukselta. Alue oli todella kallis, joten päätimme lähteä takaisin hostellille vain nukkumaan. Kello oli vasta kaksi ja tuntui, että olisimme olleet valveilla koko päivän.

Sannin ottama kuva sieltä tonnikalahuutokaupasta

FAKTA: Tokiossa ei ollut missään yleisillä paikoilla roskiksia. Ei oikeasti missään! Paikalliset kantavat roskansa mukanaan kotiin asti. Juurikin tämän vuoksi koko kaupunki oli todella siistissä kunnossa.

Tokiossa huomiota herätti myös se, että kaikki miehet olivat pukeutuneina pukuihin. En muista nähneeni yhtäkään miestä, kenellä ei olisi ollut pukua päällä. Japanissa ilmeisesti miesten kuuluu pukeutua pukuihin oli työ melkeimpä mikä tahansa. Lisäksi yleisesti pukeutuminen koko Tokiossa oli niiiiiiiin erilaista kuin Hong Kongissa. Tokiossa ihmisten pukeutuminen oli tyylikkästä pienellä aasialaisella twistillä.  Hong Kongissa taas ihmiset pukeutuvat aivan eri tavalla, suoraan sanottuna välillä ihan järkyttävästi. Kaikki on niin kulahtanutta, mikään ei sovi yhteen, vaatteet ovat liian pieniä tai isoja ja vaatteissa on kaikenmaailman ihmeellisiä yksityiskohtia, kuten Hello Kittyjä selässä. Tietysti osa ihmisistä pukeutuu ihan normaalisti mutta varsinkin oman asuntomme alueella näky on aika karua.

Lähdimme siis kahdelta päivällä takaisin asunnoillemme nukkumaan ja olo oli todella huono. Ihan yhtäkkiä koko ääneni lähti enkä voinut puhua. Lisäksi nenä oli niin tukossa ettei voinut edes sängyssä maata. Jouduimme lopulta lähteä Sannin kanssa etsimään lääkäriä. Paljastui kuitenkin, että Japanissa perjantai on ikään kuin Suomen sunnuntai eli kaikki paikat olivat kiinni. Hain lopulta apteekista kaiken maailman särkylääkkeitä ja nuhasuihkeita ja makoilin koko illan kapselissa. Olo oli todella kuumeinen ja ärsytti, että tulin kipeäksi juuri tämän lyhyen reissun aikana.

Illalla skarppasin ja lähdimme porukalla syömään. Kävelimme nopeasti yhden suosituimman nähtävyyden ohi: katu täynnä todella pieniä baareja, joihin mahtuu kerralla kuudesta kahteentoista ihmistä.

Menimme perinteiseen japanilaiseen ravintolaan syömään, jossa ruoka paistettiin itse pöydän keskellä olevassa "grillissä". Otimme Sannin kanssa yllä näkyvän menun puoliksi sillä yksi menu maksoi 30 euroa! Syötävää oli todella vähän ja jouduin syödä vielä ruoan jälkeen uudestaan. Muut lähtivät ruokailun päätteeksi juhlimaan ja itse jouduin lähtemään takaisin hostellille. Hostellissa oli vaikea nukkua sillä kuulin joka ikisen asian, mitä joku teki tai puhui. Lisäksi sängyssäni oli hämähäkki.. 

Lopulta illalla päädyin vain selailemaan iltalehteä ja juuri silloin oli tämä Pariisin terrori-isku käynnissä! Lopulta en pystynyt nukkumaan ollenkaan sillä katsoin vain livelähetyksiä paikan päältä ja laitoin kavereilleni viestiä, että eiväthän he ole ranskassa. Kun olin vihdoin nukahtanut yöllä, heräsin siihen että kiljuin! Ehkä katsomani asiat pyörivät päässä ja kuume saivat sekoilemaan taas. Täytyy myöntää, että olin niin nolona... naapurisängystä kuului vain: "are you okay?" ja sain juuri ja juuri käheällä äänellä vastattua, että yeeees. 

Alla kuvassa hostellimme lähellä ihmisiä nukkui laatikoissa.. 

Päivä 3: Seuraavana päivänä oli taas ongelmia sopia asioista mitään, joten lähdimme vain kolmestaan Sannin ja Enriquen kanssa Asakusan alueelle tarkoituksenamme nähdä Geishoja! Emme lopulta nähneet yhtäkään oikeaa geishaa, vain geishoiksi pukeutuneita ihmisiä. Vettä satoi kaatamalla koko päivän ja ilma oli todella kylmä. 

Alla perus japanilainen lounas: ramen-nuudelikeittoa, joku toinen keitto, riisiä, suolakurkkuja? ja uppopaistettua kanaa. 

Puiden lehdet olivat erikoisen värisiä (en tosin tiedä olivatko ne oikeita vai muovisia?

Pyörimme Asakusan alueella aika kauan tarkoituksena löytää paikka, missä nähdä niitä Geishoja, Kyselimme kaikilta ja tuntui, ettei kukaan oikein tiennyt mistään mitään. Aika jännä juttu sillä internetissä luki selvästi, että Asakusassa yhdellä tiellä olisi geishoja ja kaikenmaailman geishakahviloita.

Vettä satoi välillä ihan kaatamalla ja kaikki kadun ravintolat oli vuorattu muoveilla.

Menimme melkein käymään pupu-teema paikassa mutta hinnat oli ihan järkyttävän korkeita! Melkein 60 euroa siitä, että saat leikkiä pupujen kanssa yksityishuoneessa, 27 euroa maksamalla saat halailla ja ottaa kuvia pupuista. Edes halvin vaihtoehto eli 12 euroa pupujen katselusta ja syöttämisestä ei saanut meitä menemään paikkaan. Kallista hupia!

Pimeä tulee Tokiossa todella aikasin eli jo viiden jälkeen. Otimme vielä muutamat kuvat temppeleistä, jonka jälkeen lähdimme Harajukun alueelle, jossa meidän oli tarkoitus tavata muut ja mennä syömään yhdessä.

Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme muut ja menimme syömään samaan sushi paikkaan, jossa olimme myös ensimmäisenä päivänä. Päivä oli lauantai ja olisimme todella halunneet nähdä nämä lolita/manga/anime asuihin pukeutuneet ihmiset mutta eihän sitä oikein nähnyt mitään hirveän vesisateen ja sateenvarjojen seasta. Kiertelimme vielä hieman aluetta mutta en löytänyt edes mitään ostettavaa. Kaikki oli jonkinlaista turhaa krääsää ja vaatteet olivat pienen näköisiä ja kalliita. 

Illan päätteeksi menimme suosittuun kauppaan, jossa oli viisi kerrosta kaikenlaista tavaraa sikin sokin ja passilla niitä sai ostettua ilman veroja. Tokiossa jännää oli se, että kaikki hinnat oli ilmoitettu ilman veroja. Eli kassalla maksaessa hinta oli aina suurempi, kuin aluksi luuli.

Hienosti mainostettuja boksereita sekä Pokemonit Enrique, Nenad ja Sanni! Alla myös laihduttavia sukkahousuja ja värikkäitä sukkia!

Naiseksi pukeutuneita miehiä mainostamassa erilaisia esityksiä, joissa nämä "naiset" esiintyvät. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä mutta hinta oli taas vaihteeksi todella korkea. 

Oli jo myöhä ja vettä satoi kaatamalla ja sanoin muille, että haluaisin ottaa viimeisen metron hostellille ettei tarvitsisi kävellä. Muut halusivat vielä viimeisen illan kunniaksi mennä käymään jossain ja lopulta suostuin ja lähdin mukaan. Lopulta Nenad kuitenkin edellä kävelleenä käveli/johdatti meidät oman hostellinsa eteen ja totesi, ettei jaksa lähtee mihinkään. Kävelimme siis aivan turhaan pitkän matkaa heidän hostellille ja paniikissa yritimme Sannin kysyä, että missä lähin metro on sillä viimeinen metro lähtisi viiden minuutin päästä. Nenad sitten neuvoi meidät "metrolle", jonne juoksimme ja joka pian paljastui vääräksi metroksi, joka ei edes mennyt meidän alueelle.

Kuulin jälkeenpäin, kuinka tämä kyseinen herra oli vain naureskellut kuinka oli huijannut meitä väärälle metrolle vain sen takia, että joutuisimme kävelemään kotiin koska Sanni oli ollut hänelle niin ärsyttävä? Olin niin vihainen kuullessani tämän sillä olin niin kipeä, litimärkä ja olimme vasta yökahdelta omalla hostellillamme reilun puolen tunnin kävelyn jälkeen vieläpä kaatosateessa. Jouduin yöllä kuivaamaan kenkiäni hiustenkuivaajalla ja herätys lähtöön lentokentälle oli jo neljältä. Täytyy kyllä todeta, ettei ollut kovin kypsää käytöstä 25-vuotiaalta. Ei ole jälkeenpäin kovinkaan paljon tullut hengaitua ja ylipäätään puhuttua koko ihmisille. Eikä tämä ollut edes ainut vastaavanlainen temppu häneltä. Huhhuh sanon minä! :D

Tokio oli täynnä erilaisia automaatteja, joista erikoisimpana sai tölkeissä KUUMAA kahvia!

Tosiaan.... lentokentällä sitten paljastui, että olin tiputtanut viisumini. Eli ylläolevassa kuvassa näkyvän PAPERINPALAN. Luulin tosiaan, että passissa tuo jättitarra on viisumi mutta ilmeisesti ei. Passissa oli pala sitä viisumia ja niitti, jossa se oli ollut kiinni. Virkailija vain totesi, ettei voi päästää minua Hong Kongiin koska ei ole viisumia ja käski minua vain poistumaan ja hoitamaan asian itse. Iski pieni paniikki sillä kaikki muut meistä saivat lentoliput. Jankkasimme tiskillä vaikka kuinka kauan ja oli niin lähellä, että olisi itku päässyt sillä ei hirveästi houkutellut ajatus, että olisin yksin joutunut jäämään Tokioon ja vielä kipeänä. Virkailijat eivät ymmärtäneet, että Suomen passilla on sitä paitsi oikeus olla Hong Kongissa vierailijana kolme kuukautta ilman viisumia. Lopulta sain lippuni ja virkailija vain totesi, että "voivoi sinua, sinut lähetetään takaisin suomeen ellet saa selvitettyä asioita Hong Kongissa." 

Hässäkän takia koko lento myöhästyi puolella tunnilla mutta onneksi pääsin mukaan! Viiden tunnin lentomatka ei sujunut kuitenkaan ihan ongelmitta sillä tärykalvoni päätti yhtäkkiä puhjeta..

Hong Kongiin saavuttuamme ojensin vain passini tiskillä ja sain uuden viisumin ilman mitään kyselemisiä tai mitään. Ärsytti niin paljon, että koko lennolle pääseminen voi estyä pelkästään sillä, että hukkaat yhden tyhmän paperinpalan. Luulisi, että heillä olisi jokin rekisteri tai joku olemassa sille, että voisi tarkistaa onko henkilö oikeutettu matkustamaan vai ei. Passissani vieläpä luki, että olen oikeutettu asumaan Hong Kongissa tammikuun 16 päivään asti ja lisäksi minulla oli opiskelijakorttini mukana. Mutta kun ei niin ei.. 

Kaikki matkustelu, neljän yön aikana nukutut parin tunnin yöunet, vähillä vaatteilla kylmässä ja vesisateessa kävely sekä flunssa ja korvakivut päällä vihdoin Apple Dormiin päästessäni nukuin melkein 24 tuntia putkeen. Jälkeenpäin jäi hieman sellainen tunne, etten oikein kerennyt koko neljän päivän aikana nähdä mitään Tokiossa tai ainakaan niin paljon asioita, kuin olisin halunnut. Joko kaikki paikat olivat kiinni, tuli vettä tai makasin sängyssä kipeänä. Ei voi muuta sanoa ku: shit happens.

Back to ihana, sateinen ja sumuinen Hong Kong!

Tokion tax freessä oli pakko kuluttaa loput Yenit, koska niitä ei olisi saanut enää vaihdettua Hong Kongin dollareiksi. Mukaan tarttui pussillinen kaikenmaailman patukoita, vohveleita ja keksejä!