torstai 6. elokuuta 2015

Päivät vähenee, matka lähenee

Heijssan alla!

Päätin nyt innostukseni lomassa perustaa ensimmäisen blogini ikinä ja tarkoituksena on kertoa ja jakaa kokemuksia tulevalta neljältä kuukaudelta, jonka tulen viettämään opiskelijavaihdossa Hong Kongissa. Lähtöön on enää kaksi viikkoa aikaa ja tuntuu todella vaikealta uskoa, että tulen pian asumaan melkein 8000 kilometrin päässä kotoa! Onneksi ei tarvitse ihan yksinään jännittää sillä mukaan lähtee myös ystäväni Sanni ja Timopekka eli TP. Vielä ensi viikko pitäisi jaksaa tehdä töitä, jonka jälkeen saan "nauttia" huikeasta kuuden päivän kesälomasta.

Paljon on ollut asioita hoidettavana mutta onneksi lähes kaikki on jo hoidettu tai työn alla. Eniten päänvaivaa tuottaa viisumihakemus, joka on tällä hetkellä itse kohteessa viranomaisilla hoidossa. Hong Kongiin tosiaan pääsee pelkällä passilla mutta yli neljä kuukautta ylittävillä matkoilla tarvitaan viisumi.

Matka- ja matkatavara vakuutus hankittu OP pohjolalta (Vinkkinä muille, että oli halvin kaikista vaihtoehdoista) ja hintaa koko hommalle tuli noin 104 euroa.

Lentolipuille hintaa tuli reilu 700 euroa (meno-paluu) ja lennot lähtevät suoraan Vaasasta (Vaasa - Helsinki - Sveitsi - Hong Kong). Helsingistä lähtö olisi tullut toki halvemmaksi mutta laskettuamme kaikki muut kulut, kuten junaliput jne. hinta pyöri melkeimpä samoissa lukemissa. Lentoaika on oikeissa tunneissa (ei aikaeroa) n. 20 tuntia. Todella innolla odotan tätä melkein vuorokauden mittaista lentoa näin 178 senttiä pitkänä ihmisenä, istuen ahtaassa paikassa ja lentoturmatutkintaa enemmän telkkarista katsoneena kuin laki sallii. Apua.

Kelalle opintotuen muuttoilmoitus myös tehty ja sain asuntoni jälleenvuokrattua. En halunnut luopua ihanasta yksiöstäni vielä, joten asunnon väliaikainen vuokraaminen oli paras vaihtoehto. Vielä pitäisi kämppä saada tyhjennettyä, mitä ei millään jaksaisi edes aloittaa pitkien työpäivien jälkeen.

Rokotteita olin ottanut jo aiemmin (A- ja B-hepatiitit), joten ainoana jouduin ottamaan lavantautirokotteen. Pitkän aikaa jahkailin myös japanin aivokuumerokotteen kanssa, jonka lopulta päätin jättää ottamatta. Hintaa tälle olisi tullut 250 euroa (!!!) ja itse rokote on voimassa vain pari vuotta. Lisäksi aivokuumeen todennäköisyys on  todella pieni (ainakin internetin mukaan :D). Jännittää vain, koska riskiaika taudille on vielä suhteellisen korkea koko syyskuun ajan. Pitää ilmeisesti pakata kilo hyttysmyrkkyä mukaan!

I hope you will enjoy reading about my journey!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti